Mukava oli tulla takaisin Suomeen keskelle joulunaikaa. Jouluna oli tärkeimmät ihmiset vierellä kummankin puolelta. Sen jälkeen vietettiin Jounin nuorimman siskon häitä ja lähdettiin häähumun jälkeen koko isolla perheellä lappiin olemaan, laskemaan ja hiihtämään. Tähän aikaan onkin hyvä lähteä lappiin: valoisaa aikaa on noin 5 tuntia päivässä, pakkasta -20 ja -30 välillä. Se tarkoittaa sitä, ettei herätä tarvitse välttämättä ennen kymmentä eikä ulkoilla paria tuntia kauempaa. Aikaa voi hyvällä omallatunnolla kuluttaa olemiseen, nukkumiseen, valvomiseen, syömiseen ja yhdessäoloon. Toisaalta jos uskaltautuu ladulle tai rinteeseen, on tilaa laduilla eikä yhden yhtä jonoa hisseille tai kahvilaan. Sitä paitsi kahveilla saa käydä neljän laskun välein, ettei varpaita palella liiaksi tai ettei rasvakerroksen muodostama lämpöenergia hupene tyhjiin munkkirinkilän puutteessa. Ongelmana on, ettei jokaisella kahvikerralla kuitenkaan pysty syömään munkkia terveyssyihin vedoten.
Nyt olemme kaksin lämpimässä lapin mökissä. Toissapäivänä lumikenkäilimme tunturin huipulle ja laskimme laudoilla alas. Eilen lautailimme tuulen kanssa joka bloosasi 19m/s. Olemme tyytyväisiä tilanteestamme täällä pohjoisessa. Jo Afrikan aavikolta lähetimme sähköpostia lapin kouluihin ja meille tarjottiin mahdollisuutta tulla tänne töihin kevääksi. Kesän jälkeen syksyllä on toiselle meistä jo varma työpaikka, mutta emme ole vielä lyöneet lukkoon tätä kevättä. Emme nauti toimettomuudesta tai epäjärjestyksestä, mutta nautimme olotilasta saada olla, miettiä elämää sekä tulevaisuutta. Ja poreammeesta.
Nyt lähdemme hiihtämään. Lämpötila on noussut päivässä jo -1 asteeseen. Carpe diem.
Mökin antenni oli mysteerisesti poissa. Jouni viritteli potkukelkasta ja foliosta uuden. Nyt kaikki kanavat näkyy kirkkaasti.
