Afrikka

Meillä on täällä kaksi maastopyörää, joilla pääsemme kulkemaan. Maastopyörä onkin hyvä paksuine renkaineen, kun päällystettyjä teitä ei ihan lähimailla ole. Ajamme kovassa tai pehmeässä hiekassa. Sunnuntaina kävimme pidemmän pyöräretken joen vartta ja Angolan rajaa pitkin. Matkalla ostimme cokikset paikallisesta baarista. Harmi oli huomata, että moni paikallinen oli samaisen baarin pihassa hienoisessa huppelissa sunnuntai-iltapäivänä.. Vaikka sitä asuisi miten suojellussa ympäristössä kaukana kaupungin vilinästä ja vaikutuksista, niin aina löytyy keino tehdä omat alkoholijuomat (täällä ruskea sokeri myydään valtavissa säkeissä..) Ongelmana ei välttämättä ole alkoholi vaan sen oikeanlainen käyttö. Jos iltaisin pimeän tullessa ei (ainakaan meidän näkökulmasta) ole paljoakaan tekemistä, millä ihminen täyttää nuo tunnit..

Eilen poljimme Suvin ja Jannen luokse lastenvahtiin. Polkemisessa tuli mukavasti hiki pintaan ja vasta perillä katsoimme lämpömittaria: noin 42 astetta varjossa, joten 50 tietämillä auringossa.. Noh. Emme valita vaan nautimme tästä lämmöstä.

Täällä meidän talossa on kirjahylly, josta löytyy paljon lähetysaiheista vanhempaa kirjallisuutta. Mielenkiintoista on ollut lukea vanhojen Ambomaan lähettien elämänkertoja. Suomalaiset lähetit ovat tulleet tänne pohjois-Namibiaan jo 1800-luvun lopulla. He tulivat tuomaan Jumalan sanaa, mutta yksi tärkeä työmuoto on ollut käytännön taitojen kehittäminen paikallisten keskuudessa: viljelykeinoja, puutöitä, talojen rakentamista, kasvimaanlaittoa, lukutaito, terveydenhoitokeinoja.. Tänne nousi 1900-luvun alussa monta lähetysasemaa, joilta käsin työtä tehtiin. Luimme muun muassa Erkki Koivun tarinaa. Koivu oli käytännön mies, joka jatkuvasti koetti löytää tapoja parantaa elinolosuhteita kuivassa, köyhässä maaperässä. Hän perusti muun muassa työkoulun, jossa oppilaat itse rakensivat koulun tilat ja oppivat samalla käytännöllisen ja kestävän tavan tehdä rakennuksia. Hän kokeili kaikenlaisten ravitsevien kasvisten istuttamista, joista kansa saisi tärkeät vitamiinit ja kasvuaineet. Koivulle oli tärkeää, että paikalliset omaksuvat paremmat viljely ja työ tavat.

Lähetti yrittää tehdä oman työnsä tarpeettomaksi ja nostaa maan kansan ja kulttuurin sisältä työn jatkajia. On ollut harmi huomata, miten monet asiat eivät tunnu kantavan, kun lähetti jättää paikan. Meidän pihapiirissä on monta suomalaisten lähettien aikaansaamaa rakennusta: kirkko, rakennus raamattukoululle, muutama asuntoala oppilaille ja muutamia muita asuintaloja läheteille ja ehkäpä heidän apulaisilleen. Portin viereltä löytyy myös sauna ja uima-allas. Harmillista on se, että raamattukoulu loppui muutama vuosi lähetin lähdön jälkeen, kirkon seinät rapistuvat, asuntolat ovat surkeassa kunnossa, sauna ja uima-allas ovat kauan sitten hylätty ja nyt niissä lähinnä pesii käärmeet, hyttyset ja sammakot.


Paikallinen asumusmuoto on savesta, tiilistä tai oksista kootut majat. Jos maja alkaa rapistua, paikallinen jonkun kertoman mukaan antaa sen rapistua ja rakentaa sitten uuden. Sama mentaliteetti näyttäisi olevan näiden isojen tiilirakennusten kanssa, me ehkä pitäisimme jatkuvasti huolta ja korjaisimme pienet kulumat, mutta täällä talot pikkuhiljaa luhistuvat. Sitä usein itse miettii, miten paljon lähetin on hyvä tuoda länsimaisia tai uusia tapoja tällaiseen kulttuuriin. Jos paikalliset eivät koe niitä omikseen, niin kukapa niitä jatkaa. Meillä tulee useasti ajatusta mitä täällä voisi uudistaa, mutta miten uudistaa viisaasti ja jättää perintö paikallisille jatkettavaksi. Ihmisiin kannattaa aina panostaa, koska se on pysyvää, mutta mites muu.

Täällä on joki vieressä, kasvimaamahdollisuuksia, maanviljelystäkin voisi harrastaa, monessa paikassa metallia maassa. Meidän silmin katsottuna tämä ympäristö antaisi monet mahdollisuudet pienimuotoisen elinkeinon harjoittamiseen. Ilmasto on lämmin, maassa on pieni humuskerros ja joesta saisi vettä kasvimaan kasvattamiseen. Sieltä saa myös kalaa. Maassa lojuvaa metallia voisi käyttää pienten tarve-esineiden valmistamiseen.

Me jatkamme ihmettelyä ja elämistä. Naapureihin on ollut mukava tutustua ja kirkossa meidät jo esiteltiin paikallisille. Lauloimme siellä suomalaisen lähetin tekemän laulun tästä maasta, jonka kertosäkeessä siunataan tätä maata ja väkeä. Ehkäpä sillä ajatuksella täällä itsekin.

Elämässä ja ihmettelemässä.

Anna ihmiselle kala niin hän elää päivän.
Opeta hänet kalastamaan hän elää viikon.
Opeta häntä tekemään kalastusvälineitä hän elää kuukauden.
Anna hänelle merkitys miksi tulisi kalastaa hän elää vuoden.
Kysy mitä hän tarvitsee ja opeta häntä saamaan se, hän ehkä elää pitempään.

Pohjoisessa kolkassa

Afrikkalainen kulttuuri vielä hämmentää. Olemme viettäneet vapaapäivää omassa asunnossamme, joka on ilmeisesti vanha lähetyslääkärin talo. Tutustuimme päivällä lähiympäristöön: paljon katseita, ujoja tervehdyksiä, lehmiä, vuoheja, aaseja, leikkiviä lapsia, pieniä putiikkeja, hiekkamaa, lähikirkossa vahvaääninen nuorisokuoro ja aurinko. Kääntöpuolena rapistuneita betonitaloja, suttuisen oloisia pihapiirejä, paljon jätettä maassa lojumassa metalliromusta limsatölkkeihin. Kierroksella näki, että täällä olisi paljon mahdollisuuksia luoda, rakentaa, hyödyntää maata, mutta ihmiset eivät välttämättä käytä niitä.

Olemme siis Nkurenkurussa, pohjois-Namibiassa. Olleet jo kaksi päivää. Jounin sisko Suvi oli meitä vastassa kentällä kun saavuttiin viimein Kapkaupungista Namibiaan. Ajelimme tänne tulessa 3 päivää Etoshan, suuren luonnonpuiston, läpi. Retkeilimme safarimeiningillä luonnonpuiston sisällä olevissa lodgeissa, autoilimme eläimiä etsimässä, olimme ja söimme hyvin. Kiitos Suvin camping valmistelujen :) Elefantteja, leijonia, sarvikuono, kirahveja, seeproja.. ja paljon kauriin oloisia otuksia..







Namibiassa on suomalaisilla pitkä historia. Kävimme tutustumassa siihen Martti Rautasen kodin yhteyteen tehdyssä museossa täällä pohjoisessa. Suomalaiset lähetystyöntekijät ovat tulleet tänne jo 1800-luvun lopulla. Heidän perua on nykyinen koulu- ja terveydenhuoltojärjestelmä sekä kirjoitettu kieli ja raamattu Ambomaalla eli Namibian pohjoisosassa. Varsin pitkä historia ja vielä työ jatkuu. Mari luki tänään vanhan Namibian lähetin elämänkertaa ja siellä sanottiin hyvin: ”Lähetin tehtävänä on tehdä oma työnsä tarpeettomaksi”. Paikalliset pyörittämään ja luomaan uutta, kestävää. Me olemme täällä Dahlstenin perheen apuna: ainakin hoidamme lapsia (eilen juhlittiin Julian 4vee synttäreitä), Mari opettaa Suvin englannin tunteja läheisessä high schoolissa ja Jounille on tulossa pieniä projekteja.

Eilen kävimme lähikaupungissa tekemässä parin viikon ruokaostokset: HÄMMÄSTYIMME. Paikallinen ruokakauppa myi tuotteita suomalaisten markettien hintatason mukaan! Osa tuotteista oli jopa selvästi kalliimpia. Eipä meillä kahdella taida ikinä olleen näin isoa kauppalaskua.. No se nyt ei ole niin tärkeää, mutta lähinnä mietimme, miten ihmeessä paikallinen, jonka keskitulot ovat ehkä 400-500 euroa kuussa, pystyy hankkimaan perheelleen kaiken tarvittavan.


Meidän tänhetkinen koti, Tohtorila.


Etelänhetelmä. Mikä tulee ensimmäisenä mieleen?

Kapkaupunki

Tuulta paikoitellen 20 tai enemmän metriä sekunnissa. Vaahtopäitä Atlantin valtameressä. Samoilla reiteillä missä Vasco de Cama 1400-luvun lopulla. Hyväntoivonniemi oli näkemisen arvoinen paikka.

Tämä viikko on aloitettu Kapkaupungin vilinässä. Jos tarkastelisimme kaupunkia vain päällisin puolin, voisi luulla olevansa länsimaissa, paikoitellen ehkä Puolassa, mutta ei Afrikan kehitysmaassa. Ajaessamme tämän alueen katuja, alkaa todellisuus monessa asiassa valjeta. Jokaisessa valoristeyksessä on joku kaupustelemassa, parkkipaikoilla miehet ohjaavat auton paikalleen ja pyytävät turhasta työstä maksua, teiden vierillä kymmenen miestä on tekevinään lapiolla samaa työtä.

Yritimme etsiä itsellemme kohtuullista majapaikkaa internetistä. Vastaan tuli hotelleja, joiden keskihinta oli pitkälle yli 100 euroa, jolloin ne eivät tulleet mieleenkään. Siskon suositusten perusteella löysimme edullisen paikan asustaa täällä ollessamme: oma huone ja kolme ateriaa päivässä noin 13 euroa alkoi kuulostaa jo meidän budjetin matkalta.. Ruoka on yksinkertaista, mutta hyvää. Juomana maistuva Roibos-tee.

Ajaessamme jälleen punaisella Volkswagenilla (välimallia urhis ja nykyinen.. mutta ilmastoitu ja vuokrattu) mietimme, onko jalkapallon mm-kisat.oikea ratkaisu tälle kaupungille. Moni paikka on kunnostuksen alla ja bisnesnikkarit miettivät parhaita kikkoja saadakseen maksimaalisen voiton turisteilta, jotka tulevat paikalle. Kaupunki työllistää hetkessä hurjan määrän matalan palkan työntekijöitä, jotka ansaitsevat ehkä 400 euroa kuussa jos osaavat asiansa. Tämän kaiken jälkeen ne, joilla on rahaa käärivät suurimmat voitot, koska heillä on koulutus ja tietotaito saada raha kasvamaan. Onko näin, että tuloerot lisääntyvät vielä enemmän kisojen jälkeen. Toivottavasti tämä yhteiskunta satsaa koulutukseen ja nuoriin, että tulevaisuus voi olla tällä maalla parempi.








Brändäsimme kyseiselle firmalle uutta mainosilmettä. Nuorille suunnattu mainoskampanja. "Uskalla unelmoida ja toteuta talohaaveesi!"


Suomessa on turha harrastaa leijalautailua. Välineet maksaa, ei ole keliä ja kausi on lyhyt. Täällä on keliä ja kausi koko ajan. Paras ajo forever.