Meillä oli ropes coursella perjantaina ryhmä nuoria native americans eli alkuperäisiä amerikan asukkaita. Me varmaan kutsumme heitä intiaaneiksi. Marilla oli päivän johtovastuu. Oli jännä tavata native americans ensimmäistä kertaa. Sanoimmekin heille, että meillä on kunnia tavata heidät. Tutustuimme intiaanikulttuuriin heti kättelyssä: he saapuivat melkein tunnin myöhässä ja kertoivat elävänsä intiaaniaikaa :)
Nämä nuoret tulivat eri puolilta Amerikkaa ja Kanadaa. He kertoivat asuvansa reservaateissa, joihin uudisasukkaat olivat heidät ajaneet. Intiaaneja eivät koske Yhdysvaltain lait, vaan heillä on omat lait ja hallinto. Monet nuorista olivat melko apaattisia eikä heillä tuntunut olevan todellista otetta elämästä. Monien vanhemmat ovat alkoholisoituneita, usein yksinhuoltajia. Lapset käyvät pakosta koulua reservaatissa ja harva heistä päättää high schoolia tai kouluttautuu siitä eteenpäin. Lapset pelaavat paljon videopelejä. Heitä oli vaikea haastaa tekemään juttuja, auttamaan toinen toista tai ylittämään itseään. Se oli surullista huomata.
Tutustuimme päivän myötä heidän intiaanipäällikköönsä, Coreyyn, joka on yksi kristillisen Wiconi International järjestön johtajista. Saimme kutsun seuraavana päivänä järjestettävään perinteiseen tapahtumaan nimeltä pow-wow. Se on intiaanien perinteiset käräjät ja kokoontuminen. Sanaa käytetään nykyisin kaikista eri intiaaniheimojen tapaamisista, kokouksista ja kansanjuhlista. Nykyisin ovat yleisiä intiaanikansojen väliset Pow-wow -kokoontumiset, joissa ohjelmana on muun muassa tanssia ja musiikkia, ja muita perinteiseen kulttuuriin liittyviä esityksiä, puheita sekä yleistä hauskanpitoa. Pow-wow voi kestää 5 tunnista viikkoon.
Otimme baselta tuttuja mukaan ja lähdimme tutustumaan tapahtumaan. Tällä kertaa koolla oli intiaaneja monesta eri heimosta. Osa oli pukeutunut värikkäisiin asuihin ja sulkiin. He olivat kaikki kristittyjä ja toivat tapahtumaan hengellisen näkökulman. Kristinusko oli osana heidän omaa kulttuuria. Jumalaa kutsuttiin suureksi isoisäksi, koska isoisä on vanhin ja viisain koko suvussa. Jeesus oli suuri soturi ja päällikkö. Pyhä Henki oli valkopääkotka. Tapahtuma alkoikin rukouksella. Kaikki olivat kokoontuneet isolle kentälle ympyrään, jonka keskiosa oli jätetty tyhjäksi tanssia varten. Suurin osa ohjelmasta oli tanssia, rummutusta ja laulua. Eri tansseja varten oli erilaiset puvut ja tanssijat. Kun sanottiin, että nyt tulee inter tribal dance, pääsivät kaikki mukaan tanssimaan.
Intiaanipäällikkö Corey pyysi meidät istumaan perheensä kanssa. Heidän tytär oli opetellut tanssimaan intiaanitansseja ja oli ensimmäistä kertaa menossa tanssimaan julkisesti. Sitä kutsuttiin coming out- seremoniaksi. Meidät pyydettiin perheen ja lähimpien ystävien mukana tanssimaan ja kiertämään ympyrää. Se oli kunnia. Tanssin jälkeen ihmiset tulivat ympyrässä kättelemään meitä ja sen jälkeen perhe jakoi suuren kasan lahjoja muille juhlijoille kunnioittaakseen läsnä olevia vanhempia, järjestäjiä, soittajia ja yhteisöä.
Yksi vanhempi intiaanimies oli ollut Irakissa sodassa ja loukannut jalkansa. Hänet pyydettiin keskelle ja muut tanssivat hänen ympärillä kunnioittaakseen häntä. He myös rukoilivat parantumista. Joltain saariryhmältä oli koolla yksi perhekunta, joka toi oman värinsä juhlaan. He tanssivat oman tanssinsa ja jakoivat miten tärkeää on, että vanhemmat antavat tilaa nuoremmille, jotta nämä ottaisivat vastuuta oman kulttuurinsa eteenpäin viemisestä.
Lähtöä tehdessä intiaaniperhe halusi saattaa vieraansa autolle. He halusivat kuulla tarinoita ja lauluja eri maiden kulttuureista ja pyysivät meitä laulamaan jonkinlaisen sotalaulun Suomesta. Me emme oikein muuta keksineet kuin kajauttaa Oolannin sodan.. Sen jälkeen lauloimme Suomen kansallislaulun. Intiaanipäällikkö kyseli Suomen kansan historiasta, sodista, alkuperästä ja saamelaisista. Jouduimme toteamaan, että tiedämme todella vähän omasta alkuperästämme toisin kuin intiaanit, joilla on vahvat juuret ja kulttuuri.
Tapaamisesta jäi vahvasti mieleen omaa heimoa ja muita intiaaniheimoja kohtaan osoitettu kunnioitus. Kunnioitusta osoitettiin tanssimalla, laulamalla, kättelemällä, seisomalla ja yleisellä asentella muita ihmisiä kohtaan. Vanhemmilla intiaaneilla oli syvä kunnioitus omaa alkuperää, juuria, heimoja ja kulttuuria kohtaan, mutta nuoremmilla tuntui olevan lähinnä vielä opittuja tapoja. Tavat, joita nuoret olivat oppineet, eivät olleet vielä juurtuneet kulttuurin tasolle. Esimerkki, jonka he olivat vanhemmiltaan nähneet, ei puhunut aina hyvää kulttuurin puolesta.
Meidät pyydettiin vierailulle Washingtoniiin intiaanireservaattiin tällä viikolla. Se olisi ollut kunnia ja hieno reissu, mutta totesimme, ettei tällä kertaa sovi meidän matkasuunnitelmiin. Me kun lähdimme ajamaan rannikkoa alaspäin jo sunnuntaina.
.JPG)
