Kalatarina osa 3

Tällä viikolla kalastajasielut ovat kokeneet sekä tappion- että riemunhetkiä. Alkuviikosta kalastajapariskunta teki muutamia kävelyretkiä joen varteen kera virvelin. Mukana oli tukijoukkoina, heittoapuna ja henkisenä tukena naapurit talon kummaltakin puolelta. Vaikka joukko uutterasti heitteli ja kutsui saalista, jäi se kovin vaatimattomaksi.

Lohtuna oli sentään uusi laji: tilapia. Siitä ei kuitenkaan olisi tullut pannulla kuin maistipala, joten se pääsi vielä nauttimaan elämästä ja kasvattamaan kokoaan Nkurenkurun mestarikalastajan voittoisia retkiä varten.




Kalastushenki alkoi kuitenkin nousta perjantaisena iltapäivänä. Taivaalle oli kertynyt tiivis massa tummanuhkuvia pilviä, vettä ripotteli niskaan ja ukkonen jyrisi lähitienoolla. Kalastajapariskunta ei kuitenkaan säätä säikkynyt vaan varustautui matkaan sadetakeilla. Syöhän kala ahkerimmin sateella. Hetkeä aiemmin oli joessa pomppinut lukuisa kalaparvi, jonka inspiroimana kalastajat lähtivät kokeilemaan onneaan.

Heti ensimmäisellä heitolla uistimeen tarrasi ahnas kala. Se kuitenkin vain viritteli taistelua eikä ottanut jäädäkseen. Ukonilma, voimistuva sade, voimakas tuuli toivat tunnelmaa. Vaarallisemman lisän kalastamiseen toivat 5 virtahepoa, jotka pärskivät ja puhisivat muutaman kymmenen metrin päässä. Yksi virtahepo aukaisi koko kitansa ammolleen ja näytti vahvan hammasrivistönsä. Kalastajapariskunnan kauniimpi puolisko vahti korkeammalta niiden jokaista liikettä, kun se toinen puoli heitteli rantaviivalla.


Virtahepojen lähestyessä hitaasti uistinta, sitä lähestyi myös pahaa-aavistamaton vai lienikö varsin taisteluhaluinen tiikerikala. Kala näykkäisi muutaman kerran uistinta ja päätti lopulta nielaista sen suihinsa. Kauniimpi puolisko epäili kalan tarttumista koukkuun, mutta epäilys hälveni kun kala molskahti veden pinnassa. Siitä alkoi jännittävä taistelu.

Kalatarinamme päättyi onnellisesti: kala löysi uudet omistajansa sata metriä kotipihasta. Kolme naista sateenvarjoineen kävelivät läpimärän kalastajaparin ohitse ja kysyivät kalan hintaa. He olivat heti huomanneet komean saaliin ja tahtoivat nyt ostaa sen itselleen. Sanoimme, ettemme myy vaan annamme. Niinpä he päättivät jakaa sen kolmeen osaan ja läksivät hyvillä mielin kotia kohti kalan kiikkuessa mukana.

KESÄLOMA!

Koulu on loppunut ja kesäloma alkanut. Ihan mielellään viettää vuoden sisällä kaksi kesälomaa jos näin onnekkaasti on päässyt käymään. Oppilaat lähtivät koteihinsa ja opettajat tekevät viimeisiä hommia koululla.

Me tutustuimme tällä viikolla paikalliseen tapaan elää. Kävimme tutun tytön luona kylässä, joka asuu isossa majoista rakennetussa pihapiirissä. Yhteisössä asuu vanhemmat lapsineen, muutama lapsenlapsi ja serkku. Sen lisäksi pihapiiriin kuuluu lukuisa joukko kanoja, vuohia, lehmiä ja possuja. Niistä saa mukavaa lisätuloa aina välillä. Asukkaat viljelevät itse maissia, hirssiä (mahangua) ja papuja, joita syödään päivittäin. He osaavatkin käyttää mahangun tehokkaasti: aamulla ravitsevaa juomaa, päivällä löysää puuroa, illalla vahvempaa puuroa lihan tai kastikkeen kanssa ja kasvin varsista saa hyvät tarpeet katon rakentamiseen. Hyvältä maistui puuro ja täysi olo tulee hetkessä. Tuntui, että he elävät kokonaisvaltaista ja onnellista elämää, vaikka heillä ei meidän silmin nähtynä ole niin paljoa. Tyttö iloitsi siitä, että hän saa pian uuden majan huoneekseen –tai niin kuin me ajattelimme –omaksi taloksi :)






Hirssi jauhetaan raskailla puunuijilla hienoksi jauhoksi, josta tehdään juomaa ja puuroa.

Täällä Namibiassa on jännittävä viikonloppu käynnissä. Perjantain ja lauantain aikana äänestetään uudesta presidentistä. Presidenttiehdokkaita on jonkun virallisen näköisen paperin mukaan kymmenen paikkeilla, mutta hauskinta tässä kaikessa on se, että varsinaista oppositiota ei ole. Hallitseva puolue eli swapo on vahvoilla ja tekee täälläkin maaseudulla näkyvää kampanjaa. Swapon liput liehuu monissa majakylissä, ihmisillä on päällään swapon tunnusvärit, hatut ja mekot, julisteita on liimattu auton kylkiin – ja parasta meidän mielestä – aasien vetämän puisen kärryn kylkeen. Siinä oiva tapa saada puolueelle näkyvyyttä vedenhakumatkalla.



Rauhallista täällä kuitenkin on. Minkäänlaista mellakkaa ei näy ja ulkopuolinen katsoja näkee hyvin järjestäytyneen äänestyspaikan.

Juhlia ja eläimellistä arkea

Kalastus on ollut oiva sivu harrastus ja mahdollisuus päästä syvempään juttuun naapureiden kanssa. Mari on hoitanut koevalvontoja tämän viikon ja ensi viikolla alkaa kokeen tarkastukset. Koulu on kokeita, korjauksia ja arvosanojen antamista vaille tältä vuodelta sitten ohi.

Viime viikonloppuna lastasimme auton täyteen amerikkalaisia vapaaehtoistyöntekijäystäviämme Nkurenkurusta ja lähdimme neljän päivän lomalle kohti itäistä uloketta. Majoituimme kahden muun vapaaehtoisen luona, söimme hyvin, tutustuimme paikalliseen nuorisokeskukseen, jossa koulutetaan nuoria käytännön ammatteihin. Tutustuimme myös pyörätyöpajaan (Amerikasta tuodaan kontteja täynnä käytettyjä pyöriä, jotka paikalliset täällä korjaa ja myy eteenpäin).

Kävimme viikonlopun aikana pienellä game drivella eli luonnonpuistossa bongaamassa villejä luontokappaleita. Löysimme paljon jättikokoisia paviaaneja, kaikkia antiloopin näköisiä eläimiä, paljon vedessä röhkiviä ja pärskytteleviä hippoja, tiellä taistelevan kilpikonnaparin, 4 norsulaumaa, joista yksi käyttäytyi uhkaavasti meidän lähestyessä pienellä autollamme niiden keskelle. Meitä lukuun ottamatta, kaikki autossa olijat tunnistivat ahkerasti lintuja. He näkivät vaikka mitä, me vain kaksi lajia: pieniä ja isoja lintuja, muut oli kai siltä väliltä..






Perjantaina vietimme yhden tutun läksiäiset, hän palaa kahden vuoden jälkeen kotimaahansa. Yli sata vierasta oli kokoontunut juhlimaan tähtitaivaan alle. Puheita ja suuria sanoja viljeltiin paikalliseen tapaan noin kolmen tunnin ajan. Vaikka puheissa toistui samat asiat, niistä paistoi yksi ajatus läpi: ihmiset olivat kiitollisia niistä mahdollisuuksista ja projekteista, mitä tämän amerikkalaisen naisen kautta heille oli auennut. Työ ei ole ollut turhaa, mutta ehkäpä meidän rukous on, että se jatkuu naisen lähdöstä huolimatta tai tilalle tulee toinen vastuunkantaja.

Eilen vietimme thanks giving dinnerin täällä olevien amerikkalaisten kanssa. Vähän hymyilytti, että pitkääkö lähteä Namibiaan asti kokemaan thanks giving.

Viihdymme hyvin, mutta huomaamme odottavamme myös kotiinpaluuta: kumpikin on nähnyt unta Suomessa olosta ja meille tärkeistä ihmisistä. Kun on täällä vain suhteellisen lyhyen aikaa, niin näkee paljon asioita ja ihmisiä, joihin tietää ettei ehdi kunnolla luoda suhteita, eikä oikeastaan haluakaan, koska tietää ettei yhteydenpito oikein onnistu enää kotimaasta käsin. Tarpeita näkee paljon ympärillä, mutta niihin ei halua ottaa suurempaa kantaa, koska olemme täällä vain niin lyhyen aikaa emmekä pysty ratkaisemaan suurempaa ongelmaa. Tarvisi jonkun kantamaan vastuuta meidän lähdettyä ja viemään asioita eteenpäin. Autamme siinä, missä pystymme tällä hetkellä.


Erittäin toimiva laite Afrikkaan: aurinkouuni. Rakennettu puusta, maalista, lasista ja foliosta. Hyvin paistuu leivät ja ruoka. Paikallisten käytössä tosin vielä vieras.

Kalatarina osa 2

Sateisena tiistai-iltana Jouni nappasi virvelin olalleen, haastoi naapurin jenkkipojan mukaansa kalaretkelle kun Mari jäi leipomaan sämpylöitä ja kuivattelemaan itseään päivän rankkasateen jäljiltä.

Yhdessä he marssivat rantaan ja aloittivat reippaan heittelyn. Viehe juuttui kerran pohjaan ja Jouni joutui kahlaamaan kymmenisen metriä synkkään veteen. Sattunut tapaus ei kuitenkaan lannistanut kalamiehiä, pikemminkin sai heidät toivomaan suurempaa kalansaalista.

Parivaljakko suoritti paikanvaihdon ja kuinka ollakaan: toisella heitolla nappasi vieheeseen kiinni jonkinlainen kala. Siimaa kelautui virvelistä parikymmentä metriä ja Jouni kiristi jarrua ettei siima loppuisi. 50 metrin päässä molskahti kala ja miehet ymmärsivät, että nyt on tosi kyseessä.

Kala lipui onnellisten miesten kotisatamaan pitkän väsytystaistelun jälkeen. Eikä ollutkaan mikä tahansa sintti vaan hetken päästä kuvassa näkyvä komea tiikerikala. Koukku oli tarttunut vain yhdestä haarasta kalan suuhun ja oli aika heikosti kiinni.

Kalan uidessa rantaveteen, miehet huomasivat kalan olevan liian iso vedestä nostettavaksi. Sen terävät tappajahampaat olivat liian lähellä miesten hentoisia käsiä. Siksipä he ottivat läheisestä kanootista airon ja tainnuttivat kalan rantaveteen. Siitä he voimalla kiskoivat kalan rantaan ja irrottivat varovasti koukun.

Kalaretki päättyi vieheen menetykseen, mutta koulun huoltomiehen perhe sai tiikerikalasta oivan paistin.



Seuraavana päivänä paikallinen poika lähti Jounin kanssa etsimään kadonnutta viehettä, joka oli jäänyt pahasti pohjaan kiinni. Illalla miehet olivat katkaisseet siiman ja jättäneet siimanpään solmittuna rannalle. Viehe irtosi pohjasta kun parivaljakko lainasi puusta veistettyä kanoottia ja souti vieheen toiselle puolelle jokea.

Kalatarina osa 1

Olemme yöpyneet Vaasan mestarikalastajan luona ja häneltä löytyi kaapista virveli ja kaikenmoisia iskukykyisiä vieheitä. Hän antoi neuvoksi, että paikallisilla on kourassaan mato-onki, jolla saa suurimmat kalansaaliit. Päätimme kuitenkin lähteä kokeilemaan omaa onneamme rantaan.

Heti rannalle astuttuamme Mari kuuli valtaisaa loisketta ja polsketta heinikon takaisesta matalikosta. Jouni ei uskonut, vaan aloitti heittelemisen sadan metrin päässä joen alajuoksulla. Ei napannut muuta kuin kerran pohjaan.

Vartin kuluttua Jounikin siirtyi apajille ja ensimmäisellä heitolla nappasi. Eikä ollutkaan mikä tahansa fisu vaan terävähampainen hurja tiikerikala. Mari luuli miehensä kehittävän oivaa kalatarinaa, mutta niin vain nousi isohampainen eväkäs vedestä. Painoa noin 1600 grammaa. Tapettiin hellästi isolla kivenmurikalla.



Innostuimme heittelemään ja kuinka ollakaan, heti seuraavalla heitolla nappasi. Tällä kertaa Mari sai astua puikkoihin ja ujuttaa kalaa rantaan. Hämmästyimme kun 50 metrin päässä siimassa hypätä mäjäytti valtaisa kala. Se kuitenkin selätti meidät ja polski karkuun. Syyksi mies arveli säätäneensä virvelin jarrun liian kireälle. Se todistettiin seuraavalla heitolla kun uistin napsahti siimasta irti ja upposi.

Kala sai hyvän kodin naapuristamme, jonne sen ylpeänä kiikutimme (perkaamattomana..) Naapuri oli erittäin tyytyväinen, suuri kalanystävä kun oli. Me sen sijaan palasimme hyvillä mielin kotiin, otimme pakastimesta kalapuikkoja, kiehautimme lisukkeet ja nautimme kunnon ansaitun kalapäivällisen.

Uskalla unelmoida ammattilaisten kanssa!

Aurinko armas kuivas satehen...

Säitä pitelee. Pilvet ovat harvinaisempi vieras ja aurinko jaksaa tehdä hommia aamusta iltaan. Aamuisin lämpötila on 20 paremmalla puolella ja iltapäivisin varjossa noin 40. Auringossa arvelemme 50 tietämissä.. Nautimme auringosta, mutta hyvin paljon myös Suomesta tulleista uutisista: siellä on talvi ja lumi maassa!


Paikallinen lämpömittari: pakkasella alle 30:ssä, hymy sen jälkeen, aurinko paistaa.... hmm.

Jouni nakuttelee hyttysverkkoja ikkunoihin, Mari tuli juuri koulusta. Koulussa alkaakin olla viimeiset hetket käsillä ennen kesälomaa. Täällä joulu vietetään kesälomalla, kouluvuosi alkaa taas tammikuussa. Huomenna on viimeiset oppitunnit ja sitten alkavat koeviikot. Kahdeksannella luokalla on 2 viikkoa kokeita, maanantaista perjantaihin, joka päivä eri koe. Kysyin tänään muutamalta oppilailta miten he uskovat jaksavansa moisen rumban, mutta he vastasivat ”fine”. Ajatella jos Suomessa olisi samainen käytäntö ennen kesälomaa, kuinka väsyneitä oppilaat alkaisivat jo olla. Toisaalta loppurutistuksen jälkeen oppilailla on sitten ansaittu loma edessä. Minä en enää anna läksyjä poloille, kertaan tippejä kokeisiin ja pidämme hauskaa yhdessä viimeisellä tunnilla.

Viikonloppuna ajetaan pienelle reissulle kohti itää. Lähdemme amerikkalaisten vapaaehtoisten kanssa hengähtämään viikon työstä, etsimään villieläimiä kamera kourassa ja vierailemaan muutaman tutun luona, jotka ovat täällä kanssa vapaaehtoistyössä.


Vehnäsiä ruisjauhosta, leseistä ja vehnästä. Kotoista.




Muutaman paikallisseurakunnan yhteinen pyhäkoululeiri, johon Janne otti meidät mukaan. Parisataa lasta kuunteli raamatunkertomuksia ja opetteli isolla porukalla moniäänisiä lauluja. Me esitimme kolmisin heille jouluevankeliumin Julian nuken kanssa..


Jannen sivubisnes: raamattu- ja virsikirjamyynti. Raamattuja ei ole täällä helppo saada. Niinpä Janne toimittaa sinne, missä tarvitaan. Niitä menisi enemmän kuin myytäväksi saa, mahtavaa nähdä miten tärkeä tuo kirja on.


Nkurenkurun päätie ja meidän työmatka.



Lentopalloa kaupungin kentällä iltaisin kunnes pimeä laskee.

Tänään oli aivan täysin vapaapäivä. Sisko perheineen lähti viikonloppuna etelään ja Suomea kohti. Me jäimme vahtimaan taloa ja imemään aurinkoenergiaa. Aamulla pakkasimme eväät ja pari litraa vettä reppuun, passit käteen ja lähdimme jalan matkaan. Kävelimme paikalliselle raja-asemalle Namibian ja Angolan välisen joen varteen aikeina tehdä kävelyretki Angolan puolella. Kuinka sattuikaan, sinne oli tuotu moottoriveneitä puisten kanoottien rinnalle ja niillä sai ilmaisen kyydin kun taas kanootti maksoi 20 eurosenttiä. Marin Laihialainen sukujuuristo iloitsi.

Satuimmekin melkein kuninkaan aikaan paikalle. Kuvernööri oli juuri tulossa vierailulle ja kaupungin väki oli kerääntynyt voittoisan puolueen punaisissa t-paidoissa, lippiksissä ja sateenvarjojen kanssa odottamaan arvokasta vierasta. Paikalla oli Nkurenkurun pormestarikin vaimoineen. Satuimme tutustumaan paikalliseen enkun opettajaan, joka tuli oppaaksi. Ja niin kuvernööri saapui kotvan kuluttua (Afrikan aika on oma käsitteensä) yksityiskoneella ja autosaatossa paikalle. Raidallisessa t-paidassa. Koulun lapset lauloivat kansallislaulun ja hurrasivat. Kuvernööri vihki käyttöön uudet hallintorakennukset.

Sen jälkeen kiertelimme kylällä. Siellä on ollut hienoja portugalilaisten siirtolaisten rakennuttamia taloja, mutta nyt ne ovat palasina, pommitettuina. Yli 30-vuotinen sisällissota on vaatinut veronsa. Maa alkaa vasta toipumaan. Rikas maa luonnonvaroineen (öljy, timantit..), mutta rajan toisella puolella Namibiassa kehitys on paljon pidemmällä. Opettajilla ei ole pätevyyttä Angolan puolella eikä kaupungista löydy ruokakauppaa, vaan ostokset tehdään Namibian puolella. Paikallinen baari osti muutamaa perushyödykettä ja myi kalliimmalla. Paikalliselle K-kauppayrittäjälle olisi markkinat.

Meillä oli hauska kävelyretki ja iltapäivällä saavuimme puisella kanootilla takaisin Namibian maaperälle. Ulkomuotomme oli auringossa olon jälkeen tomaattimainen, onneksi ilmastointi jäähdyttää punaisia jäseniä.

Vaarat vaanii, nukkumatti hiipii

Täällä lastenmaailmaa, koulumaailmaa ja jännittäviä arjen hetkiä. Me herkutellaan juuri vesimelonilla, jonka Jouni toi 300 kilometrin kauppareissulta. Meillä on muuten usein ruokaseuraa. Paikalliset kulkukoirat tulevat takapihan avonaiselle jätesäiliölle herkuttelemaan (lue: tonkivat isosta roskakuopasta itselleen jämät).

Toissapäivänä lapset olivat leikkimässä pihalla ja menossa keinumaan. Onneksi lastenhoitajalla osui silmät oikeaan paikkaan. Samassa keinupuussa loikoili puolitoistametrien vihreä käärme! Ei auttanut kuin viedä lapset ikkunan taakse katsomaan. Janne ja Jouni hakivat kepit ja haravat, pudottivat ei-kutsutun vieraan puusta ja mätkivät kuoliaaksi. Käärmekirjan mukaan kyseinen yksilö luokitellaan very dangerous. Aamulla pihalla mönki öttimönkiäinen eli skorpiooni. Onneksi lapset huomasivat ja tulivat heti kertomaan siitä. Sekin palasiksi.

Eilen herätin yhteensä 8 oppilasta päivän aikana. Eivätkä he vaan lepuuttaneet silmiään, vaan torkkuivat niin sikeästi, että hätkähtivät hereille ihan muusta maailmasta. Opettajien kanssa jutellessa nousee helposti esille eräs asia. Täällä nuoret tarvitsevat hyvät loppuarvosanat viimeiseltä luokalta päästäkseen jatkamaan koulua yliopistoon. Tarpeeksi hyvällä paperilla pääsee sisälle yliopistoon. Kirkon high school on tasoltaan paljon korkeampi kuin julkiset koulut, mutta kylläpä siellä opiskellaankin paljon. Tunnit ja ohjatut itseopiskelut tuntien jälkeen iltaisin, iltapäivisin, viikonloppuisin. Oppilaat asuvat koulualueella, jossa nyt ei varsinaisesti ole paljon vapaa-ajanviettomahdollisuuksia. Moni kirjoitti aineessa lukevansa vapaa-ajalla. Yksi lepuuttaa aivojaan ennen seuraavaa opiskelurupeamaa.. Tämä laittaa miettimään mikä on koulutuksen tärkein pointti: onko se ulkoa opittu ja päntätty kirjaviisaus (joka vie pienen prosentuaalisen määrän oppilaita kohti maisterin papereita) vai olisiko sittenkin tärkeämpää vähän höllentää otetta jatkuvasta lukemisesta ja antaa painoa myös muille taidoille: kädentaidoille, käytännön ammatteihin. Täältä kun harva ponnistaa maisteriksi, mutta sitäkin suurempi määrä voisi luoda itselleen tulevaisuuden käytännön ammattitaidon avulla. Ja pelkään, että moni polttaa itsensä loppuun jo high schoolissa. Kuka perustaisi ammattikoulut ja ammattikorkeat?

Rehtori on kova luu. Keppi kädessä kaikkialla, kuinkahan paljon käytössä. Oppilailla paita housuihin kun hän astuu luokkaan. Tukat pitää olla tarkasti leikattu. Muuten leppoisan oloinen kaveri, jolla on kouluyhteisön hienoin kasvimaa.

Arkea Afrikassa

Vaikea uskoa, että huomenna alkaa marraskuu. Päivät ja vuodenajat menee sekaisin kun täällä on kesä tuloillaan ja lämpö nousee.

Mari otti tällä viikolla haltuunsa Suvin englannin tunnit high schoolissa. Onkin aika mielenkiintoista päästä näkemään tosi erilainen koulu Suomeen verrattuna. Luokassa on noin 32 oppilasta ja he itse huolehtivat kuka on koulussa ja kuka poissa. Opettaja merkitsee oppilaiden ylläpitämään kirjaan, että on tullut ja pitänyt tunnin. Ehkäpä suurin ero suomalaisiin nuoriin näyttäisi olevan se, että täällä teinit jaksavat keskittyä siihen mitä tekevät. Heille ei tuota hankaluuksia istua puoli tuntia hiljaa ja tehdä keskittyneesti omaa tehtäväänsä luokassa. Koulupäivien jälkeen ja viikonloppuisin tämän koulun oppilailla on vielä silent study eli itsenäistä/valvottua läksyjen lukua pari tuntia kerrallaan. Olen Mrs. Kinnunen ja minua puhutellaan sillä nimellä. ”Yes, Mrs. Kinnunen / Please, can you help me Mrs….?” Tällainen koulukulttuuri on jännä nähdä ja kokea. Opettajana on aika palkitsevaa nähdä, kuinka oppiminen voi oikeasti olla mielekästä niinkin monen oppilaan mielestä. Ehkäpä hyvät arvosanat ovat täällä tärkeä pääsy elämässä eteenpäin. (Pitääpä ottaa kaikki irti näistä viikoista ennen kuin palaa Suomen koulumaailmaan.. ;)

Juttelimme erään opettajan kanssa, joka oli töissä julkisessa koulussa. Hän oli alussa mennyt tuntia ennen kouluun, kun omat tunnit alkaisivat ja oli saanut rehtorilta haukut. Oli tärkeä tulla ajoissa kouluun eli noin seitsemältä vaikka omat tunnit alkaisi myöhemmin. Huvittavaa tässä oli se, että kaikki opettajat tulivat ajoissa kouluun ja lähtivät tarkalleen oikeaan aikaan, mutta eivät välttämättä menneet tunnille opettamaan. Se ei ollut niin justiinsa. Tärkeää oli tulla paikalle ja seurustella muiden opettajien kanssa.

Me alamme asettumaan arkeen täällä. Jouni aloitti hyttysverkkojen uusimisen Suvin ja Jannen luona tällä viikolla. Ja on keksinyt lapsille satuja. Me pyysimme amerikkalaiset ja sambialaiset naapurimme illalliselle: tarjolla oli suomalaisia lättyjä suolaisella ja makealla täytteellä. He ovat olleet täällä jo pidempään ja ovat hyvää juttuseuraa. Oikeastaan tutustumalla ympärillä oleviin, pääsee helpommin tähän elämään mukaan. Elämä menee täällä leppoisasti eteenpäin hoitaen meidän pienet askareet ja huolehtimalla, että jääkaapissa on jotain syötävää. Tämän päivän edullinen lounas oli keitetyt pavut ja riisi.





Paikalliset lemmikit tien varsilla. (vapaana)



Joella peseydytään, uidaan, pestään pyykit ja sieltä haetaan juomavesi.