Ajankohtaiskolumni: EU ja Kreikka

Ajaessaan ympäri Kreikkaa, matkaaja huomaa tien vieressä erilaisia kylttejä. Tätä tienpätkää EU on tukenut 550 miljoonalla, toista vain 38 miljoonalla. Monet kyltit ovat jo ruosteen syömiä ja toiset hieman tuoreempia. Tuntuu, että tämän maan päättäjät ovat osanneet vetää oikeasta narusta saadakseen tukea moninaisiin projekteihin. Kreikan sisämaata voisi joissain paikoin verrata erittäin alkeelliseksi ja saattaisi olla, ettei kuvan katselija erottaisi Kreikkaa Etelä-Afrikasta. Ateena taas on lähes neljän miljoonan asukkaan megalopoli. Paha on asioihin pienellä tietomäärällä enempää sanoa, mutta maa tarvitsee paljon uudistusta ja järkevää saksalaista rahankäyttöä. Onko vakaiden ja varakkaiden EU-maiden tehtävänä nostaa Kreikan kaltaiset jaloilleen, vaikka heillä itsellään olisi kaikki resurssit hoitaa oma taloutensa pitkällä aikavälillä kuntoon?

Kovuus, kunto ja kuumuus kiipeilykalliolla

Before... and AFTER.


Onpa hieno paikka kirjoittaa ajatuksia matkan varrelta! Kello on seitsemän aamulla, linnut lauleskelee, vieressä pauhaa pieni vuoristojoki ja meitä ympäröivät vuoret aurinko on jo ehtinyt värjätä pehmeän värisiksi. Mikäs tässä teltassa möllöttää.

Löysimme täältä Kreikan vuoristosta muutaman hyvän kiipeilypaikan. Ensimmäinen oli valtaisista kalliomöhkäleistä muodostuva alue keskellä vuoristoa nimeltään Meteora. Myös munkit olivat aikoinaan sen löytäneet ja rakentaneet taitavasti kallioiden huipuille luostareita, joissa sai tänä päivänä vierailla. Osassa oli vielä asukkaita ja mietimmekin, että oliko valtaisa turistivirta hyvä asia rauhoittumiseen ja omien arvojen välittämiseen. Kiipeily oli erilaista mihin olimme tottuneet, kivi kun oli aivan kuin sementtiä, johon oli juuttunut pieniä kivennyppylöitä. Oikeastaan tavoitteena oli vain könytä ylös käyttäen lukuisia kivipalloja apuna. Hakasia saattoi olla jopa seitsemän metrin välein, mikä kylmäsi välillä. Niinpä lähdimme sieltä jatkamaan eteenpäin ja nyt olemme meille tutummalla kalliolla, joka on täynnä teknisesti haastavia reittejä eli vain muutamia otteita ja hakasia löytyy huomattavasti enemmän.



Automme on ollut luotettava ja tuonut meidät Tsekkien, Slovakian, Unkarin; Serbian ja Makedonian läpi Kreikan maalle. Jännä oli nähdä minkälaisia Balkanin niemimaan Euroopan maat ovat tänä päivänä. Vielä vallitsi neuvostomainen fiilis monessa maassa. Serbian pääkaupunki oli kuin lähes mikä tahansa suht länsimainen, hieman rapistunut city, mutta maaseutu oli täynnä pelkistä punaisista tiilistä rakennettuja (tai vasta osittain rakennettuja) taloja siellä täällä. Pieni kulttuurishokki tuli eräällä vessareissulla paikallisella huoltoasemalla: Mari sujahti huivipäisten mummeleiden joukkoon, jotka jonottivat vessaan pienten metalliporttien läpi. Käynti oli maksullinen ja niinpä muutama yritti ryömiä porttien alitse ja vaikka vessan maksoikin, piti porteista pujotella läpi, sillä ne eivät tahtoneet toimia. Vessana oli koppi, jossa oli reikä lattiassa. Jalat kastuivat, koska lattia lainehti. Kosovo oli vain parinkymmenen kilometrin päässä ja pohdimmekin, oliko kokemus enemmän todellisuutta maan asukkaille kuin hienot moottoritien varrelle rakennetut huoltoasemapytingit.




Toiveemme lämmöstä ja auringosta toteutui, sillä tuo meille rakas mötikkä on lämmittänyt päivittäin niin reippaasti, että jossain vaiheessa päivää on saanut varjoa hakea. Yksi hotellimme oli rannalla ja ennen päivän seikkailuja, kävimme aamukävelyllä tyyntyneen meren rannalla.

Mikä maa, mikä kaupunki? Jo Paavali siellä aikoinaan talsi.




Aleksanteri Suuri ratsasti rannalla, Aristoteles jakoi viisautta ja me katselimme, miten uusi moderni maailma on sekoittunut vanhaan kulttuuriin. Hauska ajatella, että monella paikalla Kreikassa on niin pitkä sivistynyt historiansa ja jo apostolit vaikuttivat alueen seurakunnissa. Taisimme löytää Johanneksen haudan sattumalta keskeltä kaupunkia, sillä yhtäkkiä kadun viereltä johti portaat alas vanhaan katakombiin, josta oli tehty paikka hiljentyä kaiken vilinän keskellä.

Jokaisesta moottoritiestä maksettiin kannatusmaksua. Tosin joskus mietimme ajaessamme kapeaa moottoritien viertä neljääkymppiä rekkojen seassa, että säästetäänkö vieressä tyhjänä ammottavaa tietä vai odotetaanko niin kauan, että tukimaksut ovat tarpeeksi suuria sen kunnostamiseen.

Kriihhenlandiin..

Mikähän on kun ei malta paikallaan pysyä vaan mieli vetää matkalle? Täällä talo tyhjenee viideksi päiväksi kun lähes koko henkilökunta matkustaa YWAMin konferenssiin. Me olemme puuhastelleet matematiikan parissa ja laskelmoineet, ettei meidän työpanos ole suuri seuraavan kahden viikon aikana, sillä tänne on tulossa vain yksi ryhmä sinä aikana. Laskeskelimme myös, että jatkuva kylmyys (viimeiset kaksi viikkoa n. +5-+8c), saman verran jatkunut sade sekä katoamaton flunssa verottaa meidän elinvoimaa sen verran, että aurinkoon täytyy päästä. Niinpä teimme jälleen kerran pienen road trip –suunnitelman: tunnin kuluessa pieni punainen kansanautomme lähtee täydessä lastissa kohti Kreikan kukkuloita, valokuvauskohteita sekä aurinkoisia kiipeilykallioita. Meillä on lähes 3 viikkoa aikaa ajella Balkanin niemimaan läpi (parhaimpia teitä) Kreikkaan ja Peloponnesoksen kierrettyämme kellua laivalla Italian saappaan kärkeen jatkamaan kohti Dolomiittien kiipeilytarjontaa sekä lopulta takaisin Saksan autobaanalle. Auto on sen verran ajatuksella koetettu pakata, ettei pitkäkyntinen näe sen sisällä mitään kiinnostavaa.

Täällä on mukavan leppoista ja muutama kiipeilykallioilla tavattu kaveri on tullut tärkeäksi, joten tulemme vielä takaisin kesäkuussa ja autamme vetämään ryhmiä, joita on useita keskellä kesäkuuta. Unohdamme näillä näkymin pidemmän matkaamisen Suomea kohti tullessa ja keskitymme siihen seuraavan kolmen viikon aikana.


Sateella kiipeilijä väistyy sisään. Onneksi olemme löytäneet täältä Tapanilaakin isomman paikan.




Tän paikan pizzauuni. Jokainen sai tehdä omannäköisensä läpyskän, josta tuli paistuessaan aito tiiliuunipizza.

Pitkin seiniä makkaran ja unikonsiementen voimalla

Meillä oli tänään vapaapäivä ja otimme tilaisuudesta vaarin. Punainen auto pöhähti lähikaupunkiin ja kiipeilyhalliin. Saatiin täältä pari tuttua mukaan ja sitten joukkoon liittyi pari kaveria, jotka olemme tavanneet ulkokallioilla kiipeillessä. Taisimme kiivetä lähes seitsemän tuntia pitkin seiniä: tiukkoja reittejä, kunnon eväät ja hyvä seura. Mari oli tietämättään ostanut Lidlistä unikonsiemenpiirakan ja joku huomautti, että sen sivuvaikutuksena ihminen can go high. Noh Mari siihen, että sehän meidän tavoitekin on. Sen jälkeen kävelimme pakollisen turistikierroksen kaupungin vanhassa osassa, jonka Jouni ja yksi kiipeilykavereistamme veti. Kumpikaan ei ollut kokenut vanhan kaupungin vaikuttavia nähtävyyksiä aiemmin, mutta kuulimme muun muassa, että kaupunki syntyi sillä, että siellä oli hevosia, jotka söivät yhden ohikävelleen pariskunnan ja sen jälkeen tapahtumapaikalle kerääntyi niin paljon väkeä ihmettelemään tapahtunutta, että siihen syntyi asutus. Varoimme sen jälkeen visusti hevosvankkureita. Totesimme, että monet nähtävyydet ovat paljon jännittävämpiä, jos niihin keksii elävän tarinan turistioppaan kuvauksen sijaan.. Yksi Jounin päivän kohokohdista taisi olla puolimetriä pitkä Bratwurst eli germaanimakkarapötkö, jonka hän hotkaisi hyvällä ruokahalulla päivän urheilujen jälkeen.


Meille ei kuulu elämää suurempaa. Elämä vyöryy täällä rauhaisasti eteenpäin ja piristämme sitä aktiviteeteilla asuintalomme ulkopuolella. Olemme todenneet, että lähes minkälainen päivä sisältöineen on mielekäs jos siihen liittyy hyvä seura, muutama ajatuksia herättävä keskustelu ja vaikka pieni kävely tai urheiluaktiviteetti.

Ryhmiä ei ole täällä montaa viime viikkoina käynyt, mutta yksi kohokohta sattui erityiskoulun oppilaiden kanssa. Saimme rohkaista heitä muutaman tunnin ajan erilaisten aktiviteettien kautta ja kuulimme jälkeenpäin, että yksi tyttö, joka oli kokenut elämässään niin rankkoja asioita, ettei enää puhunut ääneen, oli hymyillyt ensimmäistä kertaa vuosiin päivän päätteeksi. Olemme kokeneet meidän tehtäväksi neuvoa, auttaa ja tukea paikallisia kurssin vetäjiä. Heillä on paljon hyviä ideoita seikkailulähtöisten aktiviteettien kehittämiseksi, mutta ei vielä paljoa kokemusta tai tällä hetkellä aikaakaan. Näemme tässä paikassa paljon mahdollisuuksia, koska heillä hyvä pohja ja sydän kohdallaan tekemään tällaista työtä. Itsellämmekin olisi halua jotenkin sovittaa tällainen kurssi kouluelämään ja oppilaiden kasvamisen tueksi. Miten paljon voisikaan opettaa lapsille ja nuorille elämän arvoista sekä yhdessä toimimisesta tällaisten työkalujen avulla. Se on jonkinlainen keidän mielissä kasvanut haave. Ehkä vielä ei ole sen aika, mutta jossain itää jo siemen.





Perehdyimme saksalaiseen ruokakulttuuriin ja löysimme illalliseksemme Knödeleitä, joita ehkä kuvailisimme kulinaristisella kielellä koemaistiaisen jälkeen kitalakeen takertuviksi kellertäviksi palloiksi.

Vaputon vappu ja vaellushetkiä

Kasvunaika.


Elämän kauneus ja kovuus.


Wir haben endlich Osterhase gesehen! Vihdoinkin tavoitimme pääsiäispupun, se tuli esille pääsiäisen jälkeen.


Osa Berliinin muuria ja ajatuksia kahtia jaetusta maasta, joka vapautui vasta 20 vuotta sitten. Hurjaa lähihistoriaa.


Pakollinen turistikuva Berliinistä, Brandenburger Tor. Oikeastaan aika ajankohtainen kuva: Jounin kättelemä possu symboloi EU:n säästöpossua ja kuvassa se oli ehtinyt jo lösähtää niin, ettei sen selässä oleva euron kolikko ollut enää näkyvissä..


Vappupäivänä ei oltu torilla valkoinen mösä päässä, ei hörpitty simaa munkin kyytipoikana eikä kannettu ylpeänä vappupalloa. Täällä ei moista juhlaa ole, mutta vietimme kyllä juhlahetkiä ilmapallojen kera. Keskus järjesti tänään tapahtuman lapsiperheille, jonka ideana oli, että perheet pääsevät yhdessä kokeilemaan kivoja juttuja, pitämään hauskaa ja oppimaan kommunikoimaan oman perheen sisällä. Meillä oli pieniä havainnollistavia opetuksia perheiden sisäisestä viestinnästä, yhteisiä leikkejä ja lopulta 19 eri pistettä, joita perheet kiersivät yhdessä. Paikalle oli saapunut yhteensä 180 lasta ja aikuista. Sääasemat olivat ennustaneet päiväksi sadetta, mutta rukoilimme suurella porukalla aurinkoa, joka pompsahtikin esiin ja sade saapui vasta viimeisen puolen tunnin aikana.

Vietimme tällä viikolla kolmen päivän loman Saksinmaan Sveitsissä eli pienillä kallioisilla kukkuloilla lähes Tsekin rajalla. Paikka on kuulemma saksalaisten kiipeilijöiden mekka, mutta me päätimme malttaa tällä kertaa ja keskittyä vaeltamiseen, koska kallioiden kivi on murenevaa hiekkakiveä eikä turvallisia varmistuspisteitä ole niin yksinkertainen rakentaa ilman asiantuntevaa kaveria. Onneksi olemme ehtineet tavata muita kiipeilijöitä ja meillä on jo kaksi porukkaa tiedossa, jotka ovat luvanneet opastaa meitä. Yksi poppoo antoi meille loistavan kiipeilyvinkin viime viikolla ja löysimme lopulta loistavan täysin pultatun hiekkakivikallion vajaan tunnin päässä tämänhetkisestä kodistamme.

Paljon on aikaa miettiä kun täällä ei ole kiirettä mihinkään. Se ottaa välillä kovillekin kun ollaan aika aktiivisen puoleisia ja mieli tekisi puuhastella paljonkin. Elämässä tarvii jatkuvia pieniä haasteita, jotta pysyy energiataso ja elinvoima tarpeeksi korkealla tasolla. Katsoimme sunnuntaina oman seurakunnan ehtoolliskokouksen suorana lähetyksenä netistä ja tunsin (Mari) koti-ikävää. Näihin kuviin ja tunnelmiin.




Romanttinen hetki Elben rannalla: Mari ja döner (saksalainen kebab, josta on tullut meidän useimmiten nautittu päivällinen)