keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Hyvää joulua!

Pipo pysyy päässä ja aurinko omassa maailmassaan mut hyvä mieli on olla takaisin kotimaassa. Perjantaina vietimme viimeisen päivän +40ssä uima-altaalla, mutta jo lauantaina oli vastassa lumimyräkkä ja -15astetta pakkasen puolella. Kaksi eri maailmaa monella tavalla mut mukavalta tuntuu tulla jouluksi perheen luo.

Hyvää joulunaikaa, ruokahetkiä, perhehetkiä, lumileikkejä ja mitä tärkeää aikaa siihen kuuluu. Me aloitimme joulumme jo syömällä äidin tekemää herkkupiparitaikinaa kilon verran. Siitä ei koskaan ehditty leipomaan valmiita pipareita ;) Näihin tunnelmiin.

torstai 17. joulukuuta 2009

Afrikan tähtitaivaan alla

Istumme Windhoekissa, pääkaupungissa, illalla kirkkaan tähtitaivaan alla ja huomenna odottaa lähtö kohti koti-Suomea. Lämpöä yhdeksän aikaa vieläkin 30 kieppeillä. On vaikea uskoa, että Suomessa se voi olla jopa yhtä paljon toiseen suuntaan miinuksella. Mieleen nousee kaikenlaisia ajatuksia reissusta, mutta päällimmäisenä mielessä on: tulenko uudelleen tähän maahan, käymään tai jäämään pidemmäksi aikaa.

Ajoimme tänään autolla 200 kilometriä ja suurimman osan siitä noin 90km/h (120km/h tiellä). Kaikki autot ajoivat meistä ohi, mutta meillä ei ollut kiire mihinkään. Taidamme olla ainakin jonkin verran afrikkalaistuneita, toivottavasti otamme jotain elämänasenteesta mukaan eväiksi kotiin. Ehkäpä kotona moni asia vie huomion, ajan ja olemisen vapauden, mutta voisi pyrkiä löytämään elämässä aikaa oikeille ja tärkeille asioille.

Tänään 17.12.2009 istumme tähtitaivaan alla Namibiassa ja tiedämme kaksi viikkoa eteenpäin mitä elämässämme tulee tapahtumaan. Meillä on luottavainen olo ja uskomme, että elämä jatkuu senkin jälkeen. Paljon on avoimia ovia auki, muttei meidän tule joka ovesta kulkea.

Joulunodotusta kaikille! Suomessa nähdään :)

Alla viime aikojen tunnelmia



Laskuvarjohyppy 3 kilometristä hiekkadyyneille. Marin ainakin 10 vuoden unelma.







Auringonlasku ja nousu dyynivuoristossa.

Oravannahkakaupoilla

Lähdimme tänään vanhankansan oravannahkakaupoille eli shoppailemaan perinteisellä tyylillä. Meillä oli mukana 4 muovikassia täällä käyttämiämme vaatteita sekä repullinen syömättä jäänyttä ruokaa. Epäilimme saammeko niillä vaihdettua itsellemme tuliaisia avoimelta markkinapaikalta, mutta huoli oli turha.

Heti kun astuimme kuorminemme autosta, luoksemme saapui iso joukko innokkaita myyjiä: ”You want to trade? Come to see my shop. We will trade.” Vastaanotto oli innokkaampi ja iloisempi kuin varakkaan näköisille käteisellä maksaville turisteille. Olihan meillä sentään laadukkaita vaihtoartikkeleita mukana.

Lupasimme vuoronumeroita myyjille ja kävelimme heidän perässään vuorotellen kojuille. Saalista saimme 6 pientä hippoa, 1 iso hippo, vati, ottimet, koru, elefantti ja kivestä kaiverrettu kirahvipatsas. Ja mitäs meillä oli: sandaaleja, parit naisten kengät, t-paitoja, shortseja ja tonnikalapurkista jauhopussiin. Parasta kaikessa oli, että kumpikin osapuoli jäi tyytyväiseksi. Emme olisi halunneet laittaa turistihintaa tavaroihin, jotka olivat kalliita. Nyt emme käyttäneet yhden yhtä kolikkoa. Vaihtotavarallamme oli kovempi arvo kuin uskoimmekaan. Jounin päältä lähti shortsit ja paita loppuvaiheessa. Kenkiä emme luvanneet emmekä reppua.

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Kalatarina osa 5: Kalastamisen filosofia

Hiekkahai, kissakala, hopeinen kala –voiko kalastaja enää muusta uneksia? Kaikki tarttuivat shelliltä ostamiimme kalamarin syötteihin edellisviikolla. Aurinko oli laskemassa aaltojen taakse, kun heittelimme syöttejä ahnaisiin hampaisiin.



Ensimmäisenä syötin ahmaisi pitkä, lituska kala. Mikä ihme tuo on?, kyseli kalastajapari toisiltaan ja päätti selvittää asian viereisen kalastajan tietopankista. Sehän oli sand shark. Parikiloinen hiekkahai on vastuksena mielenkiintoinen, se tuntuu isommalta kuin todellisuudessa onkaan. Ei ollut polosta päivällisantimiksi, joten se päästettiin takaisin mataliin rantavesiin.

Kaksi hopeista kalaa, nimi katosi matkalla, luovi myös tiensä takaisin tyrskyihin. Toinen isomman tieltä ja isompi omalla voimallaan sekä liukkaudellaan Jounin kädestä.1659.

No mutta mikäs toi sitten on?, oli seuraava ihmetyksen aihe. Kala, jolla oli iso suu ja kookkaat viikset. Kärsivällinen ja opettavainen naapuri kertoi sen olevan kissakala. Not for eating ja myrkylliset evät. Eivät kaksi kissakalaammekaan päässeet ruokapöytään.

Lopetimme reissun hyvillä mielin: monta uutta kalaa, jännitystä, auringonlasku, Marilla hieno kivikokoelma, Jounilla uusi opittu kalastuslaji, mukavaa aikaa yhdessä. Tärkeintä ei ole saada päivällistä, vaan kuten Jounin kalastamisen filosofia toteaa:

Kalastaminen ei ole itse tarkoitus, vaan tarkoituksena on päästä ulos tuulettumaan, haistaa ja kokea meren humina, tuntea viima poskilla ja tehdä jotain teknistä, miehelle sopivaa. Itse kalastus on ajanvieton näkökulmasta tuloksetonta, mutta kokonaisuudessa se palvelee ihmisen monia tarpeita. Kalastusreissulla mies pääsee irroittamaan autoa hiekasta, saa tapella vaarallisen tuntuisia kaloja vastaan, jotka todellisuudessa voivat olla pieniä sinttejä ja kuluttamaan aikaa terveellisen ja turvallisen harrastuksen parissa. Milloin minusta tulee kalastaja –en osaa sanoa, mutta ajanvieton näkökulmasta kalastaminen ajaa tehtävänsä.

Mari allekirjoittaa miehensä ajatukset ja lisää, että naisena on mukava kävellä rantahiekassa, hengittää raikasta ilmaa, kerätä kauniita kiviä ja simpukoita (joita kaikkia Jouni ei lupaa kyllä kotiin täältä kantaa, pitää tehdä inventaario), ottaa valokuvia, jutella ja jännittää millainen kala vedestä aina välillä nousee.

torstai 10. joulukuuta 2009

Kalatarina osa 4

Nkurenkurun kalastusreissut ovat onnekkaasti takana. Ne huipentuivat lopulta maittavaan tiikerikalapäivälliseen. Puolitoistakiloinen kala sai makoisat täytteet ja kypsytteli itsensä nuotiolla. Lukuisista ruodoistaan huolimatta, kala tarjosi oivan makuelämyksen, jonka totesivat myös kalapariskunnan matkassa mukana olleet naapurit.

Nyt on innokkaat kalastajat päässeet uusille apajille: syvän veden kalastuspuuhiin Atlantin rannikolle. Niihin tyrskyihin ei riitäkään tutuksi tullut virveli, vaan se pitää korvata 2 kertaa pidemmällä kaltaisellaan. Onnemme potki kun löysimme kyseisen komistuksen suomalaisen koulun varastohuoneesta. Kävimme huoltoasemalla konsultointipuuhissa syöttien suhteen ja saimme matkaan isosilmäisiä läpinäkyviä pakastekaloja. Niillä pitäisi tulla komea saalis.


Kuinka ollakaan, kalamenestyksen takaava syöttipaketti unohtui naapuriperheen pakastimeen. Ei auttanut kuin kehitellä uusi herkkupala. Lopulta kalapariskunnan komeammalla puoliskolla välähti: Toissapäivänä oli kaupasta käteen tarttunut herkullisia makkaroita ja mielessään hän pohti, josko kalakin ymmärtäisi paremmin vahvan lihan arvon kuin mokomien pakastesinttien.

Rannalle suunnatessa oli aurinko jo päättämässä päiväänsä. Aaltojen pärskyessä rantaan, parivaljakko suunnisti rantahiekalle. Kalaa emme sillä kertaa saaneet, vaan hyrräkelan sotkuun, makkarat menetimme mereen ja naapurikalastajat antoivat toimintavinkkejä vastaisuuden varalle. Mieleen hiipi kuitenkin ajatus, josko kalat olisivat niin intelligenttejä, etteivät kapsahtaisi kuolleeseen lihaan, toisin sanoen jauhoihin muusattuun jauhelihapötköön.


Toivoa emme menetä, huomenna uudestaan.

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Namibia 4x4 road trip

Avasimme tänään matkassa mukava kulkevan joulukalenterimme yhdeksännen luukun. Se onkin melkein ainut asia mikä muistuttaa joulusta, ellei ota huomioon kauppojen joulukoristeita.

Lähdimme Nkurenkurusta viikko sitten ja olemme matkanneet nelivetoautolla Namibian halki kohti etelää. Mukana matkassa teltta, patja, retkikeitin, kuivaruokaa, ylimääräinen polttoainekanisteri sekä lähes 50 litraa vettä. Ensimmäiset päivät saatoimme ajaa tunteja näkemättä yhtäkään vastaantulijaa, jollei satunnaisia lehmiä, vuohia tai autiomaahan sopeutunutta elefanttia lasketa. Välillä tienvierellä oli pieniä savikyliä ja paikalliseen asuun (eli pelkkä lantiovaate) pukeutuneita Himboja. Majoituimme omassa rauhassa erilaisilla camping paikoilla: yhdessä oli uima-allas, yksi oli autiomaassa vuorten keskellä. Ajelimme kaikessa rauhassa ja pidimme pieniä kahvitteluhetkiä matkan varrella.








Varapolttoainekanisteri on kova juttu. Polttoainetta kun ei aina ole päivämatkan päässä autiomaassa.



Pikkuhiljaa olemme ajaneet kohti rannikkokaupunkeja Swakopmundia ja Walvis Bayta. Autiomaan vuoret muuttuivat ensin aavikoksi, savanneiksi ja sitten tyhjäksi hiekkamaaksi ja dyyneiksi. Täällä onkin ihan eri meininki: jos olimme aiemmin harvinaisempi valkoihoinen näky valkoisella autollamme, täällä suurin osa on valkoisia ja rikkaita. Olemme toisin sanoen maan lomakaupungeissa. Toisaalta olemme nauttineet hiljaisuudesta, perinteistä ja rauhallisesta elämänmenosta paikallisten tummien keskellä, mutta toisaalta on kiva päästä näkemään taas kaupunkielämää ja harrastamaan omia juttuja. Jouni kävi testaamassa tänään rannikon leijakelit.

Koimme hauskan sattuman matkalla. Kävimme katsomassa turkishyljekommuunia matkalla rannikolle ja satuimme paikalle auttamaan perhettä, joiden auto oli sanoutunut irti yhteistyöstä. Yhteisvoimin espanjalaisten ja skottien kanssa työnsimme auton käyntiin ja siinä jutellessa paljastui, että perhe tulee meidän naapureiksi suomalaisen lähettikoulun taloihin. Niinpä olemme heidän kauttaan tutustuneet muutamaan muuhunkin perheeseen täällä ja viettäneet aikaa yhdessä. He sattuvat vielä olemaan Rundulta eli ihan läheltä Nkurenkurua. Me majoitumme suomalaisten lähettien talossa, 50 metriä aallokosta. Olohuoneesta on mahdollisuus ihailla auringonlaskua meren yllä. Ei hassumpi paikka viettää kesälomaa.


Paikallinen kimppakyyti.


Paikallinen jätteidenkäsittelylaitos meidän takapihalla lähtiessa. Kaikki mahdollinen roska palamaan kuopassa. Ei ehkä tehokkain tapa mut komea kokko tuli.