Hangilta työn pariin ja valkovuokkopeltoon

Rakensimme jättiläisen keinun keskuksen pihaan, jota testattiin koko henkilökunnan kanssa.




Nyt meidän auto on ainaskin 4000 euroa arvokkaampi.





Hartiat ja käsivarren lihakset tuntuvat jokaisessa liikkeessä. Kyse ei kuitenkaan ole kiipeilyn aikaansaamasta väsymyksestä vaan lapionvarren sekä haravan heiluttelusta. Saksassa ollaan, seuraavan kolmen kuukauden kodissa, Hainichenin pikkukylässä melkein Tsekin rajalla. Tämä on Missionuorten keskus, joka keskittyy perheisiin, lapsiin ja nuoriin. Täällä on samanlainen seikkailurata kun USA:ssa, mutta vähän pienemmässä mittakaavassa.

Koimme mukavan yllätyksen kun saimme kaksi hyvää ystävää Oregonin keskuksesta, Amerikasta, kylään tällä viikolla. He ei tienneet meistä, emmekä me aluksi heistä. Kävimme yllättämässä heidät ja hakemassa tänne.. ;) Nyt ollaan yhdessä koko porukalla huhkittu ja laitettu seikkailurataa valmiiksi ensi viikolla tulevia ryhmiä varten. Viime viikko hujahti nuorten King’s Kids-leirillä, jossa kahdeksankymmentä saksankielistä teiniä piti huolen siitä, että tunsimme itsemme vanhaksi kun vihdoin olimme leirin jälkeen omassa huoneessamme ja nukuimme yli 10 tuntia putkeen.

Olemme yllättyneet siitä, että itäsaksan kulttuuri vaatii hieman tutustumista. Sitä olettaisi, että suomalainen sujahtaisi tänne kuin varpaat sukkaan, mutta huomasimme leirillä, kuinka paljon väärinkäsityksiä syntyi siitä, ettemme ymmärtäneet toistemme tapoja toimia.

On ollut mielenkiintoista seurata tulivuoren aikaansaannoksia Euroopan liikenteessä. Yritimme koko eilisen päivän etsiä meidän ystäville vaihtoehtokuljetusta seuraavaan kohteeseen kun koneet olivat maassa, bussit täynnä ja kahta yhteyttä vaille myös junat. Jouni heitti heidät lopulta aamuyöllä junaan, joka auttoi heitä puolimatkaan. Uutisotsikot johti ajatukset elokuviin, joissa kuvataan maapallon viimeisiä vaiheita kun mikään ei enää toimi eivätkä ihmiset pääse enää liikkumaan paikasta toiseen. Nyt ei olla lähelläkään maailman loppua, mutta lentokielto pysäyttää miettimään, miten ja minkä varaan tämä maailma on rakennettu.

Täällä oli eilen naistenseminaari, jossa puhuttiin miten ihminen kohtaa elämässään hankalia elämäntilanteita ja minkä varaan ihminen laittaa toivonsa. Puhuja kehotti jokaista, huolimatta siitä paistaako omassa elämässä aurinko vai varjostaako sitä pilvet, kirjoittamaan ylös seitsemän asiaa, jotka ovat oman elämän kaikista tärkeimmät asiat. Ne on varmasti jokaiselle erilaiset, mutta kun kirjoitin omiani, yllätyin miten lähellä kaikki tärkeimmät asiat ovat. Ne ovat pieniä pysyviä asioita kuten toivo isomman Isän varjeluun ja johdatukseen, oma rakas aviomies vierellä, pysyvä koti, perustarpeet ja merkitykselliset ystävät ympärillä. Työ, sosiaalinen verkosto ja tunne siitä, että on jossain oikealla paikalla riittää usein onnelliseen elämään, mutta jos jokin niistä puuttuu, niin myös koko paketti horjuu.

Tällä matkalla on saanut huomata, miten tärkeimpiin asioihin ei tarvitse materiaa ja ihminen pärjää yllättävän hyvin ilman niitäkin asioita, jotka on tullut hankittua moneen käyttötarkoitukseen matkan varrella. Kamerakaupoilla me kyllä kävimme heti parin viikon päästä edellisen kameran katoamisesta. Oikeastaan olimme onnekkaita, sillä saimme nyt sen kameran, josta olimme hieman haaveilleet, mutta jota emme olisi millään raaskineet ostaa: uusi malli, jossa on enemmän valovoimaa. Ehkä se oli hyvä päätös, sillä olemme kahdessa viikossa ehtineet ottaa jo melkein 2000 kuvaa moneen tarkoitukseen.

Talven viimeiset lumet ja kevään ensimmäinen lämmin auringonpaiste

Yli kymmenen vuoden takainen nuoruuden haave melkein toteutui tänään. Siihen kuului lumihuippuiset Alpit, aurinkoinen ja kuuma kevät sää, päivä rinteessä sekä eväiden nauttiminen suksista ja sauvoista kyhätyssä tuolissa. Haave toteutui tänään lähes jokaista piirtoa myöten, suksituoli vain oli vaihtunut lumilautaan.

Nautimme St. Antonin viimeisistä laskukeleistä Itävallassa. Lunta riittää yli 1500 metrin korkeudessa, mutta rinteet pitää korkata heti aamusta, sillä iltapäivällä ne muuttuvat jättiläisten vinoon kyntämän pellon kaltaiseksi. Edellisenä yönä oli satanut kymmenen senttiä lunta ja puuteria löytyi parhaillaan jopa 40 senttiä. Jos olisi uskaltanut laskea tuntemattomaan laaksoon, olisi saanut laskea monta kilometriä koskematonta puuteria.

Alkumatkan murheet huuhdoimme Slovakiaan ja aurinkoisiin laskukeleihin. Tatran vuoristo oli kaltaisillemme matkailijoille oiva matkakohde: majataloyö huoneessa, jossa oli makuuhuone, keittiö, kylpyhuone ja parveke maksoi 15e henkilöltä/yö, erittäin ystävällinen henkilökunta, lämmöllä valmistettu illallinen alkukeittoineen 5e ja päivän rinnelippu 13e. Alhaalla kylässä lämpötila pyöri lähes 16 plus asteen paikkeilla, mutta vuoristossa riitti vielä rinteissä hieman lunta rinteissä. Offarit olivat sulaneet jo viikko sitten. Oli aika hauska nousta hissillä ylös, kun alapuolella näkyi vihreä metsä ja linnut lauloivat ympärillä. Alueella oli useita thermal pooleja eli maalämmöllä lämmitettyjä ulkouimaloita, joihin menimme lillutteleman laskupäivän jälkeen ja joissa oli lähes kymmenen +38 asteista ulkouima-allasta sekä niin hurjia vesiliukumäkiä, että oksat pois. Löysimme myös paikallisten suosiman ilmaisen kylpylän, joka oli pienen kuoppaisen tien varrella sijaitseva pieni vesikuoppa, jonka vesi oli lähes +30 asteista. Jos kylvimme Amerikassa intiaanin kanssa kuumassa lähteessä, teimme saman nyt slovakialaisten kanssa pienessä vuoristokylässä. Kulttuurien kohtaamisia.

Oli aika mielenkiintoista nähdä Tsekki ja Slovakia ja miten EU-jäsenyys alkaa niihin vaikuttaa. Lähes jokaisella vastaantulevalla oli meitä uudempi auto ja joka puolella oli valtavia mainoskylttejä. Välillä näimme uusia kalliita taloja, mutta useimmat olivat kuitenkin kunnostamattomia ja kohennusta kaipaavia. Hintataso oli ehkä yllättävänkin matala, vaikka toisaalta autopesu, johon oli jatkuvasti muutaman auton jono, maksoi lähes 7 euroa. Yllättävää oli ihmisten kielitaito: edes nuoret eivät puhuneet englantia ja löysimme vain muutaman henkilön, jonka kanssa pystyimme kommunikoimaan. Jotenkin ajattelisi, että tilanne tulee nopeasti muuttumaan, sillä EU tarjoaisi paljon mahdollisuuksia nuorille jos heillä olisi toinenkin, yleisimmin käytössä oleva käyttökieli.

Kuvia (nämä ovatkin nyt hieman erilaisia, sillä ne pitää itse nähdä oman mielikuvituksen avulla)

Kuva 1. Jouni ja Mari istuvat aurinkotuoleissa ja syövät eväsvoileipiä. Heillä on vierellään lumilaudat ja maisemana lumihuiput sekä vihreät niityt.

Kuva 2. Jouni pöllyttää 40 senttiä syvää puuteria rinteen vieressä.

Kuva 3. Mari on jämähtänyt rinteeseen auringon eteen ja ottaa vastaan sen tarjoamaa energiaa.

Kuva 4. Mari ja Jouni maata pötköttävät sängyllä suihkunraikkaina ja pohkeet kihelmöiden.