Hankaluuksien kautta voittoon with a 4 wheel driver

Ostimme matkan alussa maastoauton. Nyt olemme ymmärtäneet sen hyödyn. Kävimme ostamassa wilderness officesta luvan yöpymiseen. Metsänvartija kertoi tien olevan nelivetoautolla ajettavassa kunnossa. Lähdimme ajamaan kohti paikka, jonka kerrottiin olevan yksi kauneimmista paikoista nähdä ameerikan kuuluisa kanjoni.

Tie mutkitteli 25 kilometriä upottavaa hiekkaa, metsää, kolisevaa kivikkoa ja tiukkoja mäkiä pitkin. Jouni kutsuisi 1,5 tunnin ajomatkaa 4 wheel driving, mutta Mari lähinnä rytyyttelyksi. Joskus elämässä hienoimmat asiat saavuttaa vain näkemällä vaivaa niiden eteen. Matka on hidas ja pitkä, vaatii kärsivällisyyttä ja kestävyyttä, mutta lopussa tulos palkitaan.

Tien päässä oli korkea kallioniemeke, joka vei puoli kilometriä Grand canyonin sisälle. Näkymä suoraan kanjonin sisään, värikäs auringonlasku, hiljaisuus, ei muita 20 kilometrin säteellä, lämmin yö tähtitaivaan alla. Tölkkikorvapuusteja auringoslaskussa grillissä. (Pitäiskö tuo jättää kertomatta.. ;)Aamulla auringonnousu viideltä suoraan sängystä.

Ymmärrämme miksi amerikkalaiset eivät tuota paikkaa käytä, matka sinne on niin hankala.

Seuraavana päivänä uusi vastaavanlainen koettelemus. Yli 30 kilometriä hiekka-/sorateitä keskellä EI-MITÄÄN Arizonan aavikolla. Paikalliset karjapaimenet opastivat eteenpäin puolessa välissä matkaa. Tien lopussa hienot, värikkäät laavakalliot ja haikki yli 40 asteen helteessä.

Tässä pieni maistiainen, jotta teksti saisi myös kuvituksen.