Before... and AFTER.
Onpa hieno paikka kirjoittaa ajatuksia matkan varrelta! Kello on seitsemän aamulla, linnut lauleskelee, vieressä pauhaa pieni vuoristojoki ja meitä ympäröivät vuoret aurinko on jo ehtinyt värjätä pehmeän värisiksi. Mikäs tässä teltassa möllöttää.
Löysimme täältä Kreikan vuoristosta muutaman hyvän kiipeilypaikan. Ensimmäinen oli valtaisista kalliomöhkäleistä muodostuva alue keskellä vuoristoa nimeltään Meteora. Myös munkit olivat aikoinaan sen löytäneet ja rakentaneet taitavasti kallioiden huipuille luostareita, joissa sai tänä päivänä vierailla. Osassa oli vielä asukkaita ja mietimmekin, että oliko valtaisa turistivirta hyvä asia rauhoittumiseen ja omien arvojen välittämiseen. Kiipeily oli erilaista mihin olimme tottuneet, kivi kun oli aivan kuin sementtiä, johon oli juuttunut pieniä kivennyppylöitä. Oikeastaan tavoitteena oli vain könytä ylös käyttäen lukuisia kivipalloja apuna. Hakasia saattoi olla jopa seitsemän metrin välein, mikä kylmäsi välillä. Niinpä lähdimme sieltä jatkamaan eteenpäin ja nyt olemme meille tutummalla kalliolla, joka on täynnä teknisesti haastavia reittejä eli vain muutamia otteita ja hakasia löytyy huomattavasti enemmän.
Automme on ollut luotettava ja tuonut meidät Tsekkien, Slovakian, Unkarin; Serbian ja Makedonian läpi Kreikan maalle. Jännä oli nähdä minkälaisia Balkanin niemimaan Euroopan maat ovat tänä päivänä. Vielä vallitsi neuvostomainen fiilis monessa maassa. Serbian pääkaupunki oli kuin lähes mikä tahansa suht länsimainen, hieman rapistunut city, mutta maaseutu oli täynnä pelkistä punaisista tiilistä rakennettuja (tai vasta osittain rakennettuja) taloja siellä täällä. Pieni kulttuurishokki tuli eräällä vessareissulla paikallisella huoltoasemalla: Mari sujahti huivipäisten mummeleiden joukkoon, jotka jonottivat vessaan pienten metalliporttien läpi. Käynti oli maksullinen ja niinpä muutama yritti ryömiä porttien alitse ja vaikka vessan maksoikin, piti porteista pujotella läpi, sillä ne eivät tahtoneet toimia. Vessana oli koppi, jossa oli reikä lattiassa. Jalat kastuivat, koska lattia lainehti. Kosovo oli vain parinkymmenen kilometrin päässä ja pohdimmekin, oliko kokemus enemmän todellisuutta maan asukkaille kuin hienot moottoritien varrelle rakennetut huoltoasemapytingit.
Toiveemme lämmöstä ja auringosta toteutui, sillä tuo meille rakas mötikkä on lämmittänyt päivittäin niin reippaasti, että jossain vaiheessa päivää on saanut varjoa hakea. Yksi hotellimme oli rannalla ja ennen päivän seikkailuja, kävimme aamukävelyllä tyyntyneen meren rannalla.
Mikä maa, mikä kaupunki? Jo Paavali siellä aikoinaan talsi.
Aleksanteri Suuri ratsasti rannalla, Aristoteles jakoi viisautta ja me katselimme, miten uusi moderni maailma on sekoittunut vanhaan kulttuuriin. Hauska ajatella, että monella paikalla Kreikassa on niin pitkä sivistynyt historiansa ja jo apostolit vaikuttivat alueen seurakunnissa. Taisimme löytää Johanneksen haudan sattumalta keskeltä kaupunkia, sillä yhtäkkiä kadun viereltä johti portaat alas vanhaan katakombiin, josta oli tehty paikka hiljentyä kaiken vilinän keskellä.
Jokaisesta moottoritiestä maksettiin kannatusmaksua. Tosin joskus mietimme ajaessamme kapeaa moottoritien viertä neljääkymppiä rekkojen seassa, että säästetäänkö vieressä tyhjänä ammottavaa tietä vai odotetaanko niin kauan, että tukimaksut ovat tarpeeksi suuria sen kunnostamiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti